Reading time
3 Minutes
Published
07.03.2024

Innovestor on nopeasti kasvava, missio-orientoitunut suomalainen pääomasijoitus- ja sijoituspalvelukonserni, joka sijoittaa sekä varhaisen vaiheen kasvuyrityksiin teknologian ja terveystieteiden aloilla että kaupallisiin kiinteistöihin. Innovestor hallinnoi Suomen suurinta yksityisessä omistuksessa olevaa pääomasijoitusportfoliota ja on yksi Pohjoismaiden aktiivisimmista VC-sijoittajista. Innovestorin sijoitusportfolioon kuuluu kuusi pääomarahastoa, joiden kokonaispääoma on arvoltaan yli 250 miljoonaa euroa, ja yhtiön kiinteistösijoitusten arvo on yli 150 miljoonaa euroa. Keskeisiä sijoittajia ovat vakuutusyhtiöt, julkisen sektorin toimijat, eläkeyhtiöt, säätiöt sekä yksityiset sijoittajat. 

Nykyisen tarjooman lisäksi tiimi pitää jatkuvasti silmällä uusia strategisia mahdollisuuksia. Liiketoimintojensa kautta Innovestor auttaa kasvuyrityksiä lisäämään tuottavuutta, luomaan työpaikkoja ja edistämään yhteiskunnan taloudellista hyvinvointia, antaen näin oman panostuksensa yhteiskunnallisen hyvinvoinnin eteen. 

Innovestorilla työskentelee hybridimallilla yli 30 ammattilaista rennossa ilmapiirissä. Innovestorin tiimin muodostaa kokenut joukko yrittäjiä, sijoittajia, yritysjohtajia sekä tieteenharjoittajia vahvalla kansainvälisellä osaamisella. Yhtiön toimitilat sijaitsevat Helsingin Punavuoressa. 

Voit tutustua Innovestoriin tarkemmin osoitteessa: https://innovestorgroup.com/fi/ 

Avoin tehtävä 

Haemme nyt konsernitasolle Legal Counselia määräaikaiseen työsuhteeseen. Tässä roolissa sinulla on helikopterinäkymä koko Innovestorin moninaisiin liiketoimintoihin, tuotteisiin ja palveluihin. Olet olennainen osa konsernipalvelutiimiä, ja toimit tiiviissä yhteistyössä johdon, liiketoimintojen ja sijoittajasuhdevastaavien kanssa – ulkopuolisia kumppaneitamme unohtamatta. Rooli sijaitsee Helsingissä, ja raportoit suoraan konsernin toimitusjohtajalle. 

Mitä tehtäviisi kuuluu? 

  • vastaat yleisjuristina moninaisista mm. työ- ja yhtiöoikeudellisista sekä governanceen liittyvistä tehtävistä koko konsernissa 
  • toimit hallituksen sihteerinä osassa konserniyhtiöitä 
  • tuet liiketoimintoja niiden monipuolisissa tarpeissa (kuten transaktioissa ja sijoituksissa sekä toisaalta liikehuoneistojen vuokraamisessa että sijoituspalveluiden tarjoamisessa) 
  • seuraat lainsäädäntömuutoksia ja vastaat konsernille relevanttien muutosten implementoinnista 
  • ostat palveluita ja teet yhteistyötä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa (kuten asianajotoimistot)  

Mitä odotamme sinulta? 

  • 5+ vuoden aiempaa kokemusta asianajotoimistosta tai yrityksen lakiasiainosastolta 
  • vahvaa juridista ajattelua liiketoimintalähtöisyyttä unohtamatta 
  • itsenäistä ja toimeen tarttuvaa otetta sekä hyvää itsensä johtamista monipuolisen tehtäväkentän hallitsemiseksi 
  • pelkäämätöntä asennetta tarttua uusiin asioihin ja saada tuloksia tehokkaasti aikaan dynaamisessa toimintaympäristössä 
  • aiempi kokemus / osaaminen finanssi- ja/tai pääomasijoitusalalta katsotaan eduksi

Mitä tarjoamme sinulle? 

  • monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän kehittyvässä ja kasvavassa pääomasijoitus- ja sijoituspalvelukonsernissa  
  • mahdollisuuden menestyä osana matalaa ja tulosorientoitunutta organisaatiota 
  • viihtyisät toimitilat Helsingin ydinkeskustassa ja mahdollisuuden hoitaa työtehtäviä joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta 

Miten tästä eteenpäin? 

Työsuhde on määräaikainen ja alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä. Määräaikaisuus kestää 30.6.2025 asti. Lisätietoja tehtävästä antaa Innovestor-konsernin legal counsel Greete Pöder (puh. +358 50 438 9079) ja 25.3. alkaen lakiasiainjohtaja Anna Bernitz (puh. +358 40 838 4965).  

Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen ja suosittelijoineen (aihe: Legal Counsel) osoitteeseen anna.bernitz@innovestor.fi viimeistään 31.3.2024. Hakemuksen kieli voi olla suomi tai englanti. 

SHARE